Tuotejulkistusten tietovuodot

Tuotteiden elinkaari ohjelmistoalalla on suhteellisen lyhyt, ainakin jos ohjelmistoversiota ajatellaan yhtenä tuotteena. Tietoteknisten tuotteiden valmistajille onkin elintärkeää uudistaa tuotevalikoimaansa riittävän usein. Monille suurillekin ohjelmistovalmistajille saattaa uuden version esittely olla tilikauden merkittävin myyntitulojen lisääjä. Osa tätä nerokasta myynninedistämistä ovat tahalliset tai tahattomat tietovuodot, joista on viime aikoina nähty monenlaisia esimerkkejä. Case 1: Apple vs. ThinkSecretApple on jo pitkään käynyt oikeutta ThinkSecret-sivuston ylläpitäjää vastaan vuodenvaihteen tuotejulkistusten päädyttyä…

Laskin +

Microsoft on päivittänyt käyttöjärjestelmän mukana tulevan laskimen käyttökelpoisemmaksi muuntimeksi. ”Kekseliäästi” nimetyllä laskimella voi nyt tehdä erilaisia hyödyllisiä muunnoksia vaikkapa celsiusasteista fahrenheit-asteikolle. Lisäksi työkalu osaa muuntaa valuuttakursseja ja jopa päivittää vaihtokurssit Euroopan keskuspankin tietokannoista. Ohjelmistojen käyttöoikeussopimukset (EULA) ovat toisinaan aika erikoisia. Laskin + -ohjelman käyttäjälle kerrotaan Microsoftin www-sivuilla mm. seuraavasti: “Microsoft Laskin + (”Laskin”) -sovelluksen käyttö on käyttäjälle täysin vapaaehtoista. Tiedot, laskelmat ja/tai muunnosarviot, jotka on…

Webcasting puolustusvoimissa

Suomen puolustusvoimat on tunnetusti tehokas organisaatio. Lakkautuksen kohteeksi joutuvan Savon prikaatin henkilökunta kuulee päätöksestä huomisaamuna verkon kautta toteutettavassa webcasting-lähetyksessä. Lisäksi henkilökunnalla on mahdollisuus lähettää chatin kautta kysymyksiä pääesikunnan asiantuntijoille… Mikkelin Karkialammella toimivan Savon prikaatin lopettaminen vuonna 2007 päättää joukko-osaston yli 200-vuotisen historian. Savon prikaati on perustettu virallisesti vuonna 1775, mutta sen perinteet juontavat vielä pidemmälle 30-vuotiseen sotaan. Omat kokemukseni SavPr:stä ajoittuvat kevät-kesään 1987, jolloin palvelin…

Nokia & Microsoft

Nokia yllätti ilmoittamalla yhteistyöstä Microsoftin kanssa musiikkipalvelujen yhdistämisessä kännykän ja PC:n välillä. Tarkemmin ajateltuna Nokian lähentyminen Microsoftiin ei ehkä sittenkään ole mikään yllätys, vaan luonnollisen kehityksen tulos. Nokiaakin alkaa vaivata sama mammuttitauti, joka on tehnyt Microsoftista markkinoiden muutoksiin hitaasti reagoivan jättiläisen, jonka menestys perustuu pitkälti markkinaosuus-johtajuuteen ja sen mukanaan tuomaan suuruuden ekonomiaan. Nokian varatoimitusjohtajan lausunnot keskiviikon Taloussanomissa otsikolla Nokia odottaa musiikista miljardien bisnestä herättivät monenlaisia ajatuksia. Nokian…