Julkaisen näillä blogisivuilla neljännesvuosittain tilastotietoja web-selainten käyttäjämäärissä tapahtuvista muutoksista. Tiedot on kerätty erään suomalaisen web-sivuston palvelinlokeista. Sivustolla on kävijöitä keskimäärin 150 000 – 200 000 kuukaudessa jakautuen sekä kotikäyttäjiin että yrityskäyttäjiin. Tulokset lienevät siis melko hyvin suuntaa-antavia. Pienen vääristymän tuloksiin voi tosin tuottaa se, että sivuston käyttäjäprofiili painottuu 20-30 -vuotiaisiin.
Firefoxin käyttäjien määrä näyttää vain lisääntyvän. Internet Explorer 6 jatkaa puolestaan alamäkeä. Kolmen kuukauden aikana käyttäjämäärä on vähentynyt noin neljä prosenttiyksikköä. Hyvä näin. Internet Explorer seiskahan tukee mm. CSS-tyylejä paljon paremmin. Pianhan Microsoft julkaisee jo 8-version selaimestaan.
Applen Safari-selaimen käyttäjien määrä näyttää yllättäen vähentyneen suhteellisesti eniten näiden kolmen kuukauden aikana. Yhden prosentin pudotus on noilla luvuilla jo melkoinen.
Nebulan tilastopalvelin ei vieläkään tunne Googlen Chrome-selainta, joten siitä ei ole vielä tilastoja saatavilla.
*****
Net Applicationsin puolueettomana ja luotettavana pidetty tilasto puolestaan kertoo, että tällä hetkellä maailmanlaajuisesti web-selainten markkinaosuudet ovat:
- 71,52% Internet Explorer
- 19,46% Firefox
- 6,65% Safari (osuus edelleen kasvanut)
- 0,78% Google Chrome
- 0,69% Opera
- 0,63% Netscape
En lainkaan ihmettele Firefoxin suosiota, ainakin itseäni koukuttavat sen lisäosat.