Tammikuun alussa San Franciscossa järjestettävä mac-maailman suurtapahtuma MacWorld 2009 jää tällä kertaa ilman Steve Jobsin puheenvuoroa. Lisäksi Apple on ilmoittanut, ettei se enää jatkossa osallistu lainkaan MacWorld-tapahtumaan.

Vuosittainen MacWorld on ollut Applen merkittävin julkinen esiintyminen, jonka aikana on julkaistu yleensä monia tuoteuutuuksia, tehty yhteenvetoa menneestä sekä kerrottu tulevaisuuden suuntalinjoista. Lisäksi se on toiminut mainiona markkinointitapahtumana, jonka näkyvyys medioissa on aina ollut erittäin suuri.

Applen innovaatiokone on pyörinyt jo jonkin aikaa hitaammilla kierroksilla, joten jatkuva vuosittainen paine uusiin tuotejulkistuksiin heti joulumyynnin jälkeen on ilmeisesti ollut kasvava rasite. Kuuluisia One more thing -välähdyksiä onkin viime aikoina kuultu entistä harvemmin. Nyt Apple voi suunnitella tuotteitaan aivan oman aikataulunsa puitteissa ja järjestää pienimuotoisempia show-tilaisuuksia lehdistölle tarpeen vaatiessa.

Häviäjiä Applen vetäytymisessä MacWorld-tapahtumista ovat ne mac-fanaatikot (jos nyt tällaista negatiivis-sävyistä sanaa voi käyttää), jotka ovat vuosikausia tavanneet toisiaan MacWorld-tapahtumissa. Suurin häviäjä lienee kuitenkin itse MacWorld-tapahtuma, jonka tulevaisuus ei nyt näytä hyvältä. Aikaisemminhan jo Adobekin ehti kertoa vetäytyvänsä tämänkertaisesta näyttelystä. MacWorld-lehdessä tilannetta kuvailtiinkin aika nasevasti:

Unfortunately, it seems to me that Macworld Expo is now like a mall that’s lost its large anchor tenant. While the mall may continue to operate for some period of time, the number of shoppers will decline, smaller retailers will fold up shop, and—eventually—the mall will close with a whimper, leaving people only with memories of what used to be. I hope that’s not the future for Macworld Expo, but I fear that it is.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *