Koronakevään yksi vaikutus lienee sijainnin merkityksen väheneminen työnteossa ja uuden oppimisessa. Olemme kaikki olleet pakotettuja oppimaan uusia etätekemisen välineitä ja toimintatapoja. Etäkoulutuksen hyödytkin ovat tulleet monille ilmeisiksi kevään etäkursseilla.
Tokihan oppiminen etänä vaatii hiukan erilaisen otteen sekä kouluttajalta että koulutettavilta, mutta palaute on ollut rohkaisevaa. Ja oppiminenhan sinänsä on samanlaista kuin perinteisessäkin tavassa: tehdään yhdessä, omaksutaan uudet asiat ja kerrataan käyttö. Ja jos jokin jää epäselväksi, ohjausta saa tarvittaessa samantien henkilökohtaisesti. Kunhan osallistujalla on rauhallinen ympäristö ja riittävän suuri näyttö tai mieluummin kaksi näyttöä, on etäoppiminen ehkä jopa tehokkaampaa kuin luokkaympäristössä opiskelu.
Kevään kokemusten perusteella tarjoankin ensi syksynä peruskursseja InDesignista, Photoshopista ja Illustratorista myös reaaliaikaisena etäkoulutuksena, jolloin osallistuja säästää mahdolliset matka- ja hotellikulut eikä siirtymiseen koulutuspaikalle kulu aikaa. Kurssitarjontamme on näinollen helposti saavutettavissa koko Suomessa.
Tervetuloa langoille ensi syksynä!