Microsoft aikoo kuopata Publisher-julkaisuohjelmansa 1.10.2026. Yhtiö tiedotti asiasta vastikään Microsoft 365 -asiakkaitaan, vaikka tuen loppuminen onkin ollut ilmeisesti tiedossa jo vuoden ajan. Publisher lanseerattiin vuonna 1991 ja kaikki nämä vuodet se on kulkenut mukana Office-ohjelmistojen paketeissa. Tosin sitä ei ole päivitetty enää miesmuistiin. Itsekin olen sitä käyttänyt jonkin verran kevyisiin julkaisutöihin varsinkin vuosituhannen vaihteessa. Viime aikoina olen avannut sitä enää harvoin, vaikka ihan robusti sovellushan se on edelleen ollut pienjulkaisujen tekemiseen ja varsinkin digijulkaisuina.

Goodbye Microsoft Publisher

Microsoftin päätös lopettaa sovelluksen tukeminen on tyrmistyttänyt sen uskollisia käyttäjiä. Microsoft itse suosittelee korvaajaksi Wordiä, Powerpointia ja Designeria, joista mikään ei oikeastaan sovellu samantyyppiseen työskentelyyn kuin Publisher. InDesign on monille liian kallis ja vaikea – toisaalta Canvaa monet vierastavat liiallisenkin helppouden ja yksinkertaisuuden takia. Canvan nykyään omistama brittiläinen Serif tarjoaa kuitenkin Publisher-käyttäjille oivallisen vaihtoehdon. Affinity Publisher on edullinen ja monipuolinen julkaisuohjelma, joka ei ole tilauspohjainen. Minulla on tekeillä koulutus Affinity Publisherin perusteista sekä eKirja Käyttäjän opas -sarjaan. Niiden avulla ottaa uuden korvaavan sovelluksen nopeasti haltuun. Tärkeää on kuitenkin muistaa muuntaa Publisherin .pub-tiedostot johonkin toiseen muotoon, jotta niitä voi myöhemmin muokata, kun Publisheria ei voi enää asentaa uudelle tietokoneelle. Publisherista voi julkaisun tallentaa esimerkiksi Word-, RTF- tai PDF-muotoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *