Applen musiikkitapahtumassa 1.9. ei vieläkään julkistettu iPadin uusia myyntialueita. Kuitenkin Suomessakin jo puuhaillaan sähköisten lukulaitteiden parissa. Muun muassa Huvfudstadsbladet ilmoitti vastikään alkavansa julkaista sisältöjä myös sähköisille lukulaitteille. Lehden edustaja kertoi, että lähimmän kuukauden aikana julkaistaan useita lukulaitteita Suomen markkinoille. Olisiko heillä jo tarkempaa tietoa iPadin julkaisu-aikataulusta Suomessa?
iPad – Näpytin
Apple julkaisi keskiviikkona odotetun Tablet-tietokoneensa, joka sai nimekseen iPad. Tai oikeastaan on väärin puhua tietokoneesta, koska sellainen se ei ole, eikä sitä tietokoneeksi ole tarkoitettukaan. Jos nyt ajatellaan tietokoneen kehitystä, niin lähtökohtahan oli laite, jossa on erillinen näppäimistö, isokokoinen näyttö ja erillinen keskusyksikkö. Kannettavat tietokoneet, läppärit, olivat liikkuvan tietokoneen ensiaskel, jossa kaikki oli jo pakattu yksiin kansiin. Viime aikoina suositut Netbookit tekivät kannettavista tietokoneista entistä…
Minun sanomalehteni
Internet muuttaa monia asioita. Enpä olisi uskonut joitakin vuosikymmeniä sitten ostavani joskus kaiken musiikin lankoja pitkin suoraan kotiin. Tai katsovani televisiota jostain muusta kuin televisiosta. Nyt jopa painettu tekstikin kokee Internet-murroksen. Perinteisen kirjan käyttöliittymä on niin napakka ja kätevä, että sitä on vielä vaikea korvata nollilla ja ykkösillä. Toisin on päivittäin ilmestyvien sanomalehtien kertakäyttötekstillä, jonka pitäisi olla mahdollisimman tuoretta kulutustavaraa. Nykyinen järjestelmä, jossa edellisenä päivänä…
InDesign CS4 kertaus
Adoben odotetaan julkaisevan ensi kesän aikana uuden 5-version suositusta Creative Suite ohjelmisto-paketistaan. Sitä odotellessa on kuitenkin hyvä palauttaa mieleen ne monet uudistukset, jotka esiteltiin jo edellisessä versiossa. Oletko ottanut ne jo käyttöön omassa työssäsi?
Windows 7
Microsoftin käyttöjärjestelmän edellinen versio, surullisen kuuluisa Vista, loi markkinajohtajalle melkoiset paineet onnistua tunnetuimman tuotteensa kehittelyssä. Viime syksynä julkaistu Windows 7 onkin otettu vastaan aivan eri tavalla kuin Vista. Kaikki lukemani arviot ovat olleet myönteisiä, varsinkin järjestelmän vakautta on kehuttu. Omatkin ensikokemukseni ovat olleet positiivisia. Windows 7 käynnistyy ja sammuu huomattavasti Vistaa nopeammin. Vistassa minua eniten ärsyttänyt ominaisuus – jatkuva korjauspäivitysten kierre – näyttää sekin helpottaneen.…
Ubuntu 9.10 Karmic Koala
Canonical julkaisi eilen säännönmukaiseen tapaansa päivityksen Ubuntu-linux -käyttöjärjestelmälleen. Vuosittainen lokakuun päivitys on saanut nimen Karmic Koala ja sen kehutaan nopeuttavan järjestelmän käynnistystä. Järjestelmän tehostamisen ja korjausten lisäksi se tarjoaa integroinnin Ubuntu One -pilvipalveluun, jolla useita Ubuntu-järjestelmiä voi synkronoida ja jonka avulla käyttäjät voivat siirtää tiedostoja tietokoneiden välillä. Myös ilmaisen linux-ohjelmistotarjonnan luvataan olevan nyt entistä paremmin esillä uuden Ubuntu Software Center -toiminnon avulla. Ubuntun päivitys sujui…
iMac 2009
Apple päivitti tällä viikolla ilman fanfaareja iMac-mallistonsa. Jo kymmenen vuotta sitten ensiesitelty iMac on Applen suosittu all-in-one -pöytätietokonemalli. Yhä useamman päätyessä kannettavaan tietokoneeseen, on mukava huomata, että Apple panostaa iMaceissä erityisesti näyttöjen kokoon ja laatuun, mikä alkaakin olla ainoa erottava tekijä pöytäkoneiden ja kannettavien välillä. Uutta iMaciä tarjotaan kahdella eri näytöllä: 21,5-tuumaisella ja huimalla 27-tuumaisella 16:9-laajakuvanäytöllä: iMac on niin täydellisen harmoninen kokonaisuus, että Apple on…
Bento 3
Filemaker julkaisi mac-tietokoneilla toimivasta kevyestä tietokanta-ohjelmastaan -Bentosta- jo kolmannen version. Benton päivitystahti näyttää vakiintuvan kerran vuodessa ilmestyvään uuteen versioon. Aikaisemmasta poiketen Filemaker tarjoaa nyt edullista parinkympin päivityshintaa edellisten versioiden käyttäjille. Viime vuoden 2.0-julkaisuhan herätti kovaa kritiikkiä Filemakeria kohtaan, koska uudelle versiolle ei tarjottu lainkaan päivityshintaa. Uusi versio sisältää tuen iPhotossa olevien kuvien käyttöön. Bentolla voisi siis tehdä omista valokuvista tietokannan ja merkitä kuviin enemmän lisätietoja…
iPhone OS 3.1
Apple julkaisi yhdeksännen päivän Rock’n roll -tapahtumassaan uuden version iPhonen käyttöjärjestelmästä. iPhone OS 3.1 sisältää ohjelmistokorjauksia ja viimeistelee monia aiemmin julkaistuja ominaisuuksia: 1. iPhonen voi nyt lukita MobileMe:n kautta. Aiemminhan sen kautta on voinut jäljittää iPhonen sijainnin ja tyhjentää puhelimen sisällön. Lukitus on parempi vaihtoehto silloin, kun ei ole aivan varma siitä, onko puhelin kadonnut vai ei. 2. Puhelimella kuvatun videon muokkausvaihtoehtoihin on lisätty ”Tallennus…
Snow Leopard
Apple julkaisi uusimman version Mac OS X -käyttöjärjestelmästä kuukauden etuajassa alkuperäisestä aikataulusta. Liekö lähestyvä Windows 7 -julkaisu vaikuttanut Applen kiireeseen. Snow Leopardia tosin ei ole kiireellä kasattu. Apple on hionut ja työstänyt lumileopardia kaksi vuotta. Snow Leopard eli 10.6. on tavallaan käyttöjärjestelmän päivitysversio. Sen hintakin (29€) viestii siitä, että Apple toivoo mahdollisimman monen päivittävän käyttöjärjestelmänsä ajan tasalle. Snow Leopard ei tarjoa peruskäyttäjälle mitään näkyvää uutta…